| Kupla-akatemia 2001 julkaistu |
| 2.4.2001 Puupäähattua jakava Suomen sarjakuvaseura tuotti ensimmäisen suomenkielisen sarjakuvanteon oppaan Internetiin vuonna 1997. Kolme vuotta sitten opasta päivitettiin ensimmäisen kerran, ja nyt siitä on julkaistu uusi laajennettu versio. Tärkeimmät uudet käsiteltävät aihealueet ovat sarjakuvien julkaiseminen ja tietokoneen käyttö välineenä. Tarvikkeista kertova osuus kasvoi muutenkin. Kokonaan uusia luokkia perustettiin muutama, niistä huomattavin on interaktiivisia esityksiä sisältävä Auditorio. Oppaan opetuskerrokset käsittelevät mm. sarjakuvan olemusta, kuvallista ilmaisua ja sisällön synnyttämistä. Lisäksi sarjakuvakouluun kuuluu pohjakerros, josta aloitteleva sarjakuvantekijä voi aloittaa ohjatun kierroksen. Mukana on kolme erilaista tiedonhakumenetelmää, suosittelemme vapaata tekstihakua. Koulumetaforaa käyttävä opas suunnattiin alun perin 10-16 vuotiaille koululaisille. Tavoitteenamme oli tehdä oppimisesta hauskaa. Hypertekstistä etsitty tieto löytyy helposti. Opasta on tähän mennessä hyödynnetty mm. koululaisten Netd@ys nettisarjakuvakurssilla sekä oppimateriaalina sarjakuvakursseilla Helsingissä, Tampereella ja Limingassa. Versio 2001:n tekstistä
ja grafiikasta vastaa Reima Mäkinen. Petri Tuomola
ohjelmoi Auditorion. Kupla-akatemia tekoa on
tuettu mm. Internetin käyttöä kirjastoissa edistävän
Tiedon Talo-projektin varoin. Uusin versio sai
vuoden 1999 multimediatuotannon laatutukea OPM:ltä. Akatemia löytyy
Internetistä osoitteesta www.kupla.net/akatemia/. Lisätietoja: |