1996: Egon Meuronen ja Olavi Vikainen

Puupäähattukerhon kaksi tuoreinta, mutta samalla myös miltei vanhinta jäsentä ovat hämeenlinnalainen taidemaalari Egon Meuronen (s. 1922) ja turkulainen taiteilija Olavi Vikainen (s. 1915). Suomen sarjakuvaseuran hallitus päätti jakaa sarjakuvan 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaksi Puupäähattua kunnioittaakseen sitä työtä, jota nämä kaksi taitajaa yhdessä muiden sarjakuvaveteraanien kanssa ovat tehneet vuosikymmenien saatossa tämän ilmaisumuodon hyväksi.

Olavi Vikainen


"Minä piirtelin heti pienestä pitäen, kun vain sain kynän käteeni", muistelee taiteilija Olavi Vikainen uransa varhaisia vaiheita. Sarjakuvantekijä Vikaisesta tuli osin sattumasta, osin ympäristön aiheuttaman valintapakon vuoksi, sillä kaksi vanhempaa veljeä oli jo taiteensa alueen valinnut. Vikaisen sisarussarjassa oli kaikkiaan yhdeksän jäsentä, joista tunnetaan parhaiten kolme taiteilijaveljestä, kuvanveistäjä Jussi Vikainen, graafikko Voitto Vikainen ja näiden nuorempi veli Olavi. Olavi Vikainen aloitti sarjakuvantekijänä Anni Swanin toimittamassa Sirkka-lehdessä Nalle-nimisellä eläinsarjalla. Pian repertuaari laajeni perhesarjoihin.

"Piirsin henkilösarjaa nimeltä Aatami Suomen Kuvalehteen, mutta sitten tuli lehtiyhtiön omistajanvaihdos ja sarja alkoi ilmestyä Seura-lehdessä." Suomalaisen sarjakuvan 1930-40-luvun dynamo Veli Giovanni oli nähnyt Vikaisen sarjakuvia Suomen Kuvalehdessä ja kutsui sitten Vikaisen avustamaan mm. Uuden Suomen viikkoliitettä. Gösta Thilenin lopetettua herra Kerhosen piirtämisen Veli Giovanni pyysi Olavi Vikaista tekemään tuota sarjaa. "Minä piirsin sitten sarjaa omatoimisesti, Thilen oli nimittäin tehnyt sitä Veli Giovannin käsikirjoitusten pohjalta." Olavi Vikaisen jatkuva yhteistyökumppani oli Ilmari Turja, joka lehtien päätoimittajana antoi nimen mm. Possu Pekonille. Turjahan oli mukana Rymy-Eetunkin nimen keksinnässä.

Olavi Vikainen muistelee, että siihen aikaan kun hän alkoi tehdä eläinsarjakuviaan, tuota lajityyppiä ei vielä meillä paljon julkaistu. "Eläimiä oli sitä paitsi helpompi piirtää", hän nauraa nyt yli 60 vuotta myöhemmin. Olavi Vikaisen lintuharrastuksesta voi kuvitella näkevänsä viitteitä siinä kuinka tarkasti hän on piirtänyt sarjakuviensa linnut, jos kohta muutkin eläimet.

Ensimmäinen Olavi Vikaisen sarjakuvakirja, Pupu, Kili ja Possu, ilmestyi 1942. Teoksesta on otettu viisi painosta vv. 1942-1960. Olavi Vikainen on ainoa kotimainen sarjakuvantekijä, jonka töitä Veikko Karumo otti 1949 syntyneeseen ensimmäiseen suomalaiseen sarjakuvalehteen Teräsmiehen, Pekka Pikasen ja monien muiden amerikkalaisten sarjojen rinnalle.

Olavi Vikainen on lasten eläinsarjakuvien tekijänä suomalaisen sarjakuvahistorian ehdotonta aatelia yhdessä Asmo Alhon kanssa. Lempisarjakuvinaan Vikainen pitää klassikkosarjoja Rymy-Eetu ja Kieku ja Kaiku. Nykysarjakuviin Turussa eläkepäiviään viettävä Olavi Vikainen kaipaisi selkeyttä.

Olavi Vikaisen sarjakuvatuotantoa 1934-65:
Aatami
Herra Kerhonen
Kikka
Kili ja Possu
Kimmo
Kurre
Mopsi
Nalle Nöpönenä
Nuppi ja Sarvipää
Pikinokka-Piski
Possu Pekoni
Pupu-Jussi
Pupu, Kili ja Possu
Tuku ja Päkä

Vikaisen sarjoja on ilmestynyt mm. seuraavissa lehdissä: Sirkka, Seura, Kalle Viksari, Turun Sanomat, Uusi-Suomi, Koti, Koitto, Yhteishyvä ja Pellervo.
 

Egon Meuronen - syöksypommittajia ja akvarelleja


Sarjakuvapiirtäjä Egon Meuronen teki lopullisen alanvaihdoksen 1965 ja siirtyi sarjakuvasta akvarelleihin ja kuvataiteeseen. Toki tämä Ateneumin kasvatti oli tehnyt kuvataidetta jo aikaisemminkin, mutta sarjakuva oli ollut hänen pääalueensa 23 vuotta, vv. 1942-1965. Egon Meurosen Syöksypommittajat oli ensimmäisiä tai kenties jopa ensimmäinen suomalainen päivittäinen jatkosarjakuva. Seuraavan vuosikymmenen alussa tälle harvinaiselle alueelle tulivat sitten mm. Joonas ja Muumipeikko.

Syöksypommittajat-sarjakuvan syntyvaiheisiin liittyy osittain dramatiikkaakin, sillä pommi putosi lähelle Helsingin Sanomien toimitaloa kesken Eljas Erkon ja Egon Meurosen neuvotteluiden. Meuronen muistelee nyt naureskellen, että hän nuorena sotapoikana joutui työntämään reilusti satakiloista Erkkoa portaita ylös. Rauhan koittaminen lopetti Syöksypommittajat. Kaksi vuotta myöhemmin Eljas Erkko osti Meurosen Into Ilves -nimisen reippaan seikkailusarjan. Ajassa liikkui suunnitelmia samantapaisista sarjoista. "Sain Into Ilveksen alkuvaiheessa Tatu Pekkariselta kirjeen, jossa hän kertoi itse suunnitelleensa samantyylistä sarjaa. Näytin kirjettä Eljas Erkolle, joka sanoi, ettei tuollaisesta kannata välittää."

Egon Meurosen työtahti oli 1950-luvun hulluina vuosina kova, sillä hän piirsi yhtä aikaa kahta päivittäistä sarjakuvaa Helsingin Sanomiin ja Ilta-Sanomiin. Meuronen muistelee, että raskainta sarjakuvanteossa oli ideointi ja ennen kaikkea jatkuvuuden rakentaminen sarjaan. "Eräs taiteilijakollega kysyi minulta kerran, että miten hitossa minä pystyn tekemään sekä taidetta että sarjakuvia? Minä vastasin hänelle, että se oli helppoa, koska minä olen kissa", nauraa Hämeenlinnassa vuodesta 1953 asunut Meuronen.

Meuronen muistelee, että Suomen taiteen näyttely 1957 oli hänen urallaan se piste, jolloin kuvataide alkoi asettua etusijalle sarjakuvaan nähden. Meurosta pidetään eräänä ikäpolvensa johtavista akvarellisteista. Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen 1967.

Egon Meurosen sarjakuvat 1942-1965:
Asarias Ahtopaine 1942-1944
Syöksypommittajat 1943-1944
Into Ilves 1949-1956
Saku 1950-52, 1954-59
Välskärin kertomuksia 1957-1960
Esa Ahto 1960-1965

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2024 P.A. Manninen
2023 Mari Ahokoivu
2022 Harri "Wallu" Vaalio
2021 Hanneriina Moisseinen
2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen. Puupäähatun saajat olivat osin myös nuoria tekijöitä, joista tuli veteraaneja vasta iän myötä.

1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 

2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.