Puupäähattu Jukka Tilsalle
Tilsan tuotannon kivijalka on hänen
Zärpä-lehtensä. Punk-liike ja kopiokoneiden yleistyminen vapautti
nuoret sarjakuvapiirtäjät väsäämään omia lehtiä 1970- ja 1980-lukujen
taitteessa. Kolmen vuonna 1980 ilmestyneen numeron sarjat nostivat
tekijänsä kerralla kulttimaineeseen. Zärpän sarjat jättivät lukijaansa
pysyvän muistijäljen. Kun lehteä piti kerran käsissään, sen halusi
välttämättä omakseen. Tilsan sarjojen hillitön kielenkäyttö ja absurdit
juonenkäänteet olivat jotain sellaista, mitä ei löytynyt mistään muusta
aikakauden sarjakuvasta.
Tilsan piirrostyyli on todella
yksinkertainen, mutta silti tai juuri siksi omintakeinen. Zärpän
ilmestyttyä useat nuoret piirtäjät matkivat Tilsan naivistista jälkeä.
Vastaavaan sarjakuvalliseen ilotulitukseen ei kuitenkaan
hiilipaperikopioilla ylletä.
Tilsan sarjoissa ei ole koskaan ollut
mitään trendikästä, ne ovat ajattomia ja hyväntuulisia.
Keinovalikoimaansa Tilsa käyttää hallitusti välttäen niiden
ryöstöviljelyn riskit. Muista absurdeista sarjakuvista poiketen tarinat
ovat hauskoja ja oivaltavia muidenkin kuin tekijänsä kaverien mielestä.
Toisaalta Tilsa on läpi uransa muokannut suomen kieltä omiin
tarkoitusperiinsä sopiviksi. Pohjaksi hän otti mielestään ärsyttävän
"nuorisokielen", jossa kirjainpari ks korvataan x:llä. Tekijän
käsittelyssä moni muukin kirjain, ja kirjainpari, on saanut väistyä
komealta kalskahtavien z:n x:n ja q:n tieltä. Kielisoppa on valmis, kun
tekstiin lisätään vielä harvinaiseksi tunnistettavia, tai itse
keksittyjä sanoja heittomerkeillä ryyditettynä.
Kymmenen vuotta
Zärpän jälkeen Tilsa teki paluun, kun Suuri Kurpitsa julkaisi Tilsan
uusia tarinoita. Samoihin aikoihin ilmestyi Tilsan kokoelma-albumi
Zärmikkäimmät (1994), joka osoitti, että ajan usein armoton hammas ole
tuhonnut tarinoita vieläkään.
Vuonna 1998 valmistui kokonaan
uutta materiaalia sisältänyt albumi Potaattien Yö, ja vuonna 1999
syntyi omaelämäkerrallinen Päin heiniä -lehti. Ne osoittivat Tilsan
löytäneen pitkän tauon aikana entistäkin enemmän tasoja tarinoihinsa.
Absurdi huumori oli tallella mutta aiempaa jalostuneemmassa muodossa.
Vaikuttaa siltä, että Tilsa tuntee elämän syvimmän olemuksen paremmin
kuin moni muu.
Sarjainfon artikkeli:
http://www.nordicomics.net/default.asp?id=8604