Sarjakuvaneuvokset

Suomalaisilla sarjakuvantekijöillä on usein paha tapa vähätellä itseään ja töitään, vaieta seurakunnassa kun pitäisi tosissaan veisata sarjakuvan ilosanomaa. Onneksi vakan alta nousee muutamia poikkeuksia. Yksi heistä on Keijo Ahlqvist, joka  on 1980-luvulta lähtien opettanut sarjakuvaa eri oppilaitoksissa, viime vuosina Limingan taidekoulussa.

Lue lisää: Keijo Ahlqvistista sarjakuvaneuvos

Vielä 1980-luvulla Helsinginsarjakuvafestivaali oli pienen, sarjakuviin intohimoisestisuhtautuvan yleisön tapahtuma. Kehitys kansainvälisestikinmielenkiintoiseksi alan tapahtumaksi alkoi aikana, jolloin ReijaNieminen toimi tapahtuman tuottajana.

Aiemmin muun muassa Suuri kurpitsa-lehteä yhdessä Pauli Kallion kanssa toimittaneen Niemisenluotsaamien kuuden vuoden (1995–2000) aikana tapahtuma sai nykyisetraaminsa. Sarjakuvien myynnin ja keskustelutilaisuuksien rinnallenousivat etenkin sarjakuvanäyttelyt ja kansainvälistentaiteilijaryhmien vierailut. Suomessa nähtiin ensi kerran muunmuassa ranskalaisten L’Association- ja Amok-kustantamojen sekäbelgialaisen Fréon-ryhmän ja slovenialaisenStripburger-ryhmän taiteilijoiden töitä. Tärkeäsilmien avaaja nuorelle piirtäjäsukupolvelle oli myösuuden sveitsiläisen sarjakuvan näyttely vuonna 1997.Yksittäisistä taiteilijoista mainittakoon kanadalaisetJulie Doucet, Seth ja Chester Brown, englantilainen Neil Gaiman,espanjalainen Max ja saksalainen Anke Feuchtenberger.

Myös sarjakuvaseuranpuheenjohtajana (2002–06) toimineen Niemisen tuottajakausihuipentui vuoden 2000 sarjakuvafestivaaliin, joka on tähänastisistasuurellisin. Helsingin kulttuurikaupunkibudjetista saatu lisärahoitusmahdollisti useita näkyviä projekteja. Samalla tapahtumanrahoitus alkoi vakiintua nykytasolleen.

Kansainvälisten vaikutteidenlisäksi Nieminen nosti tuottajakaudellaan johdonmukaisesti esiinkotimaista sarjakuvaa ja etenkin nuoria, vielä asemaansavakiintumattomia mutta mielenkiintoisia tekijöitä. Myöspiirtäjät itse alkoivat tähdätäjulkaisujensa kanssa Helsingin sarjakuvafestivaalille, josta tuliviimeistään Niemisen aikana paitsi suomalaisensarjakuvakulttuurin myös sarjakuvajulkaisujen monipuolisuuden,määrän ja niiden saaman julkisuuden kannaltaensiarvoisen tärkeä tapahtuma.

Juha Aarnisalo

Sarjakuviin erikoistunut Kulku-Katin Poika on laadukas alan erikoisliike, joka palvelee sekä kovan luokan keräilijöitä että sarjakuvaharrastuksensa alussa olevia. Juha Aarnisalo on jatkanut ansiokkaasti isänsä, Raimo Aarnisalon työtä - ja saakin nyt neuvoksen kunnian toisessa polvessa.

Sarjakuva-antikvariaatti Kulku-Katin pojan valikoima on mahdollisimman kattava: tarjolla on sekä uutta että vanhaa sarjakuvaa, myös kotimaisia pienkustanteita, joille jokainen myyntipaikka on kullan arvoinen. Asiakkaat saavat luotettavaa, rehellistä ja ystävällistä palvelua. Juha Aarnisalon avustuksella on myös saatu tongittua esiin ja uuteen elämään monia historian hämäriin vaipuneita sarjakuvajulkaisuja.

Asko Alanen

Egmont Kustannuksen kustannustoimittaja Asko Alanen on populaarikulttuurin tuntija vailla vertaa. Hänen päänsisäisissä tiedostoissaan ovat niin piirretyt kuin elävätkin kuvat, sekä musiikki ja kirjallisuus, hyvässä järjestyksessä.

Suomalaisten Korkeajännitysten toimittaminen on mainio oivallus, joka valottaa Suomen raskasta ja varjoista historiaa elävästi. Alasen toimituskaudella yhä uusia yleisöjä saanut Tex Willer on jo instituutio. Suomen MAD sekä MADin erikoisjulkaisut ovat ilahduttavasti tarjonneet sivutilaa myös suomalaisille tekijöille.

Alanen on käyttösarjakuvan toimittamisen taituri. Hän osaa löytää juuri ne raaka-aineet, joita suomalainen sarjakuvanälkä kulloinkin vaatii.

Toni Jerrman

Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja, kriitikko ja tietokirjailija Toni Jerrman on sarjakuvafani, jolla on erinomainen maku ja halu kertoa siitä muillekin - meidän onneksemme. Jerrmanin uraa toimittajana leimaa intomielisyys. Sarjakuvia käsittelevät artikkelinsa ja kritiikkinsä hän kirjoittaa yhtäältä agitaattorin tunteen palolla, toisaalta vankalla ammattitaidolla.

Sarjakuva on ollut näkyvästi esillä Tähtivaeltajassa koko sen liki 25-vuotisen historian aikana. Jerrman on säännöllisesti nostanut lehden palstoilla esiin tuntemattomia mutta kiinnostavia sarjakuvia, Suomesta ja ulkomailta. Tähtivaeltajassa julkaistiin esimerkiksi artikkeli japanilaisesta sarjakuvasta eli mangasta ennen kuin sitä nykyisin kuluttava sukupolvi oli edes syntynyt. Lehdessä on myös julkaistu runsaasti suomalaista sarjakuvaa ja sarjakuvapiirtäjien kuvituksia.

Eeva Lepistö

Helsingin Sanomien sarjakuvatoimittaja Eeva Lepistö on Suomen luetuin mutta myös tuntemattomin kääntäjä. Jo 42 vuoden ajan Lepistö on pitänyt huolta maamme luetuimman lehden sarjakuvasivun tasaisesta laadusta sekä ollut juurruttamassa useita suosittuja sarjoja Suomeen.

Erityisenä ansiona on pidettävä korkeatasoisen kotimaisen sarjakuvan säännöllistä julkaisemista HS:ssa. Yksittäisinä huippuina Lepistön kaudelta ponnahtavat esiin muun muassa Pauli Kallion ja Christer Nuutisen Kramppeja ja nyrjähdyksiä, "Timppa" Mäkelän Kalliokadun blues ja Minun elämäni sekä "Juba" Tuomolan Viivi & Wagner.

Vappu Orlov

Tammen kustannustoimittaja Vappu Orlov aloitti työn sarjakuvien parissa 1980-luvun alkupuolella. Ulkomaista sarjakuvaa suomennettiin tuolloin kitsaasti, ja aivan yhtä nihkeästi suhtauduttiin myös kotimaiseen albumituotantoon.

Kahdenkymmenen vuoden donquijotemaisen sarjakuvaurakkansa jälkeen Orlov jää historiankirjoihin erityisesti Enki Bilalin (alkaen Jumalattomasta näytelmästä, 1985) ja Hunt Emersonin (alkaen Lady Chatterleyn rakastajasta, 1989) sekä Sempén sarjakuvien kustannustoimittajana. Lisäksi Orlov on ollut valikoimassa Tammen kustannusohjelmaan useita eteviä kotimaisia tekijöitä - Heikki Paakkasesta Sami Toivoseen & Timo Varpioon, Jii Roikosesta Ville Tietäväiseen.

Jukka Heiskanen aloitti aktiivisesti sarjakuvien parissa toimimisen julkaisemalla Jussi Karjalaisen kanssa 1980-luvun taitteessa NoNiin-omakustannetta. Sittemmin Heiskanen on toiminut aktiivisesti niin sarjakuvatoimittajana kuin -kääntäjänäkin.

Heiskanen toimi Suomen Sarjakuvaseuran Sarjainfo-lehden päätoimittajana vuosina 1993-1996. Huolella mietityt ja monipuoliset teemanumerot (mm. sarjakuva ja kirjallisuus, sarjakuva ja uskonto sekä Aku Ankka) paitsi herättivät keskustelua myös rakensivat ja kehittivät osaltaan maamme sarjakuvatietoisuutta. Sarjakuvan "täyttäessä 100 vuotta" vuonna 1996 Heiskanen julkaisi Sarjainfossa joukon klassisia sarjakuvaesseitä.

Lisäksi ammatikseen Aku Ankka-lehden toimituspäällikkönä työskentelevä Heiskanen on suomentanut satakunta sarjakuva-albumia vuodesta 1985 alkaen. Niistä yksi keskeisimpiä on Scott McCloudin sarjakuvan muotoon tehty tietokirja Sarjakuva - näkymätön taide (Good Fellows, 1994).

Timo Mononen aloitti sarjakuvien maahantuonnin yli kymmenen vuotta sitten. Hänen omistamansa sarjakuvakauppa Kukunor on muodostunut alalla käsitteeksi. Kun käydään Tampereella, käydään myös Kukunorissa.

Sarjakuvapiirtäjät kaipaavat esikuvia, ja sarjakuvien lukijat haluavat tutustua uusiin sarjakuviin tuoreeltaan alkukielellä. Mononen on vuosien varrella johdonmukaisesti pitänyt hittien ohella kaupan myös vähemmän myyviä artikkeleita, kuten eurooppalaista sarjakuvaa, japaninkielistä mangaa ja kotimaisia pienkustanteita. Mononen on myös tukenut sarjakuvia julkaisevia yhdistyksiä ostamalla mainostilaa näiden lehdistä.

Harto Pasonen opetteli ensin sarjakuva-alan omakustannepuolella (Alpha-antologia) ja alkoi sen jälkeen 1990-luuvlla toimia ammattimaisena sarjakuvan kustantajana ja välittäjän. Hän onnistui luomaan lama-ajan vaikeissa olosuhteissa sarjakuvien välitys- ja jälleenmyyntiverkoston, josta moni kotimainen tekijä on hyötynyt hänen julkaisemiensa albumien muodossa. Lisäksi Pasonen on julkaissut sarjakuvanäyttelyihin liittyviä sarjakuva-antologioita yhteistyössä muun muassa Sarjakuvantekijät ry:n kanssa

Pasonen on toiminut omistamissaan yhtiöissä (tärkeimpänä Valiosarjat) näkyvästi varsinkin 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kun muut sarjakuvapiirtäjät alkoivat vähentää nimikkeitä ja varoa riskejä, Pasonen kasvatti omaa osuuttaan. Parhaimmillaan merkittävä osa uusista kotimaisista albumeista oli Pasosen kustantamia. Sarjakuvaneuvoksen titteli myönnetäänkin Pasoselle määrätietoisesta ja pitkäjänteisestä työstä kotimaisen sarjakuvan tunnetuksi tekemisessä.

Harri Römpötti oli jo 1970-luvun alussa perustamassa Seinäjoen sarjakuvaseuraa ja sen lippulaivaa, Kannus-lehteä. Sittemmin Römpötti on tehnyt pitkän päivätyön sarjakuvatoimittajana ja yhtenä maamme johtavista sarjakuvakriitikoista. Hän on kirjoittanut vuosien varrella sarjakuvista säännöllisesti muun muassa Helsingin Sanomiin, Suomen Tietotoimistolle, Demarille ja Rumballe. Suomen Sarjakuvaseuran julkaisemassa Sarjainfo-lehdessä Römpötti toimi toimitussihteerinä vuosina 1993-1996 ja uutistoimittajana vuosina 1997-1999. Suomen Sarjakuvaseuran hallituksessa Römpötti toimi vuosina 1984-1999.

Römpötin uraa toimittajana leimaa ehdoton omistautuminen aiheelleen. Hänen asiantuntevat kritiikkinsä pyrkivät johdonmukaisesti edistämään laadukkaan sarjakuvan asiaa.

Erkki Salonen on pitkän linjan sarjakuvamies, ensin piirtäjänä ja sittemmin sarjakuva-aktiivina. Sarjakuvapiirtäjänä Salonen on yksi veteraanejamme, joka on piirtänyt tarinoita muun muassa klassisiin Kalle Viksari -sarjakuva-albumeihin. Myöhemmin Salonen on muun muassa kirjoittanut jo hyvin varhaisessa vaiheessa artikkeleita sarjakuvista eri julkaisuihin (muun muassa MitäMissäMilloin-kirjat 1950-luvulla) ja vaikuttanut takapiruna eri tapahtumien syntyyn.

Vuonna 2001 Suomen Sarjakuvaseura täytti 30 vuotta. Salonen toimi Sarjakuvaseuran perustavan kokouksen puheenjohtajana.

1970-luvulla Salonen oli Kulttuurirahaston yliasiamiehenä vaikuttamassa Jyväskylän kesässä pidettyihin, suomalaisen sarjakuvakulttuurin kannalta tärkeiden Iloisten kuvien piirtäjien päivien (1973 ja 1974) ja niiden ohessa järjestettyjen sarjakuvakurssien syntyyn.

Heikki Jokinen on sarjakuvaseuran pitkän linjan aktiiveja, joka on toiminut niin hallituksen jäsenenä, seuran puheenjohtajana kuin Sarjainfon päätoimittajanakin. Jokinen on myös ahkera luennoitsija sarjakuvan alalla. Yhdessä Juhani Tolvasen kanssa hän kokosi ensimmäisen kotimaisen sarjakuvan antologian Ruututarha (1983). Heikki Jokinen on ollut mukana mm. Kemin arvosteluraadissa ja konsultoimassa Kemin sarjakuvakeskukselle. Jokinen on ollut myös merkittävä apu sarjakuvan kansainvälisissä suhteissa.

Pauli Kallio perusti Suuri Kurpitsa -lehden 1981 rock- ja sarjakuvakulttuurin merkeissä. Lehti kehittyi nopeasti merkittäväksi rock-sukupolven kulttuurilehdeksi, jossa ikäpolven ilmaisulle tyypillisenä välineenä sarjakuva sai poikkeuksellisen tärkeän tehtävän. Vuodesta 1983 Reija Niemisen kanssa toteutettu lehti suuntautui yhä enemmän sarjakuvaan, jopa kokonaisin sarjakuvateemanumeroin. Ns. uuden polven piirtäjät on johdonmukaisesti esitelty Suuressa Kurpitsassa, ja Suuren Kurpitsan sarjakuvaseura on myös kustantanut erillisiä albumeita ennen kuin suuret kustantajat ovat löytäneet niiden tekijät (mm. Joakim Pirisen ja Sami Toivosen). Suuren Kurpitsan linja on lähinnä runollista, ei-kaupallista sarjakuvaa.

P. A. Manninen on tunnettu paitsi sarjakuvantekijänä myös moninaisista muista toimistaan sarjakuvan alalla. Hän on ollut Tampereen sarjakuvaseuran kantavia voimia eli yleismiesjantusia. Manninen on myös aktiivisesti opettanut sarjakuvan tekemistä ja lukemista. Yliopisto-opinnoissaan hän on käsitellyt sarjakuvaa mm. kasvatustieteen pro gradu -työssään ja sittemmin väitöskirjassaan.

Kari Poutasuo on sarjakuvaseuran jäsenenä aktiivisesti seurannut kentän tapahtumia ja pitänyt myös vaihtuvat opetus- ja kulttuuriministerit ajan tasalla ja ollut sarjakuvaseuralle tärkeä yhteyshenkilö suomalaisen sarjakuvan asemaa kohennettaessa. Merkittävää tukea sarjakuvaseura on saanut mm. Angoulêmen näyttelylleen juuri Opetusministeriön taholta.

Juhani Tolvanen on sarjakuvaseuran pitkän linjan aktiiveja, joka on toiminut niin hallituksne jäsenenä kuin Sarjainfon päätoimittajanakin. Yhdessä Heikki Jokisen kanssa hän kokosi ensimmäisen kotimaisen sarjakuvan antologian Ruututarha (1983). Ilta-Sanomien sarjakuvatoimittajana Tolvanen on parantanut suomalaisen sarjakuvan asemaa konkreettisesti käyttämällä kotimaisia sarjakuvia lehdessään ja sen sarjakuvaliitteessä. Erityisesti mainittakoon vuonna 1986 lanseerattu sarja Kuukauden kotimainen, jossa on kuukausittain esitelty uusia kotimaisen sarjakuvan piirtäjiä.

Markku Jalava on tiukkaa tasoa ylläpitävä sarjakuvakustantaja.

Stina Kullberg on luonut Akateemisen kirjakaupan sarjakuvaosastosta sarjakuvaharrastajan paratiisin.

Rauli Nordberg pani pystyyn suomalaista sarjakuvaa välittävän laajan syndikaatin.

Heikki Porkola näytti Kemin kulttuurisihteerinä koko maan kunnallisbyrokraateille mistä tipu pissii hankkimalla kotikaupungilleen sarjakuvakaupungin huikean maineen.

Kalervo Pulkkinen saa kunniaa eräänä ensimmäisistä sarjakuvien säännöllisen sanomalehtikritiikin tekijöistä, kuin myös useista tietokirja-artikkeleistaan.

Sarjakuvaseuran 2. puheenjohtaja. Pitkäaikaisesta asenteiden muokkaamisesta sarjakuvan hyväksymiseksi osana suomalaista populäärikulttuuria.

Kirjoitus- ja valistustyöstä sarjakuvan arvostuksen nostamiseksi ja sarjakuvan hyväksymiseksi itsenäiseksi ilmaisumuodoksi.

Toiminnasta suomalaisen sarjakuvan "uudelleen löytämisen" hyväksi ja suomalaisen sarjakuvan historian tallentamisesta.

Mittavasta ja korkeatasoisesta kääntäjäntyöstä ja ikkunoiden avaamisesta Eurooppaan Ruutu ja Non Stop -lehtien päätoimittajana.

Merkittävästä sarjakuvaa käsittelevien artikkelien kirjoitustyöstä ja toimista korkeatasoisen ulkomaisen sarjakuvan tunnetuksi tekemisessä.

Ainutlaatuisesta Carl Barksin elämäntyön tutkimisesta ja sarjakuvatietouden levittämisestä Aku Ankka -lehden "toimituksen oma nurkka" -palstalla.

Opastuksesta ja rohkaisusta, jota "Reiska" on Ilta-Sanomien "Meidän Iltis" -palstalla antanut nuorille sarjakuvan tekijöille julkaisemalla ja kritisoimalla heidän töitään.

Suomen Sarjakuvaseuran 3. puheenjohtaja. Pitkäaikaisesta ja väsymättömästä uurastuksesta Suomen Sarjakuvaseuran ja suomalaisen sarjakuvan hyväksi.

Suomen Sarjakuvaseuran 1. puheenjohtaja. Merkittävästä sarjakuvaa käsittelevästä kirjoitus- ja valistustyöstä.

Suomalaisen sarjakuvan uuden nousun "isä". Nuorten sarjakuvantekijöiden ohjaustyöstä, suomalaisen sarjakuvan pelastamisesta Sarjis-lehden avulla ja esimerkillisestä sinnikkyydestä sarjakuvapiirtäjän ammatin harjoittajana.