Sarjakuvaseuran kokoelman tietokanta

Search

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Tiedosto
Kokoelma
Sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Etusivu > Info

Info

Seuralla on Suomen oloissa ainutlaatuinen kokoelma, johon on koottu keskitetysti tuhansia sarjakuva-aiheisia julkaisuja. Kokoelma sijoitettiin vuonna 2003 kirjastokeskus Aralikseen, Aalto-yliopiston kirjaston tiloihin Helsingissä. Seuran kokoelma on tallennettu yhteispohjoismaiseen Nordicomics-tietokantaan.

Kokoelmanhoitaja vastaa kysymyksiin osoitteessa: kari.juhola@sarjakuvaseura.fi

Suurin osa sarjakuvakustantajista lähettää vapaakappaleet seuran kokoelmiin. Myös ulkomaista materiaalia saadaan runsaasti lahjoituksina yhteistyökumppaneilta. Lisäksi tärkeä osa kokoelman kartuttamista ovat yksityiset lahjoittajat, joille sarjakuvaseura onkin kiitollinen. Lahjoittajat voivat olla varmoja lahjoitustensa päätymisestä hyvään ja arvostavaan kotiin.

Tietokirjallisuutta ja tutkimuksia pyritään myös tarpeen mukaan ostamaan. Suomessa on myös nähtävissä kasvua sarjakuva-aiheisten gradujen määrässä. Kiitos aktiivisten opiskelijoiden suurin osa graduista päätyykin seuran kokoelmiin. Kokoelmanhoidollisesti sarjakuvalla on kunnianhimoinen visio – tarkoituksena on kerätä kokoelmiin kaikki suomeksi julkaistava materiaali.

Suomen sarjakuvaseuran kokoelma
Aralis-kirjastokeskus
Hämeentie 135 A
00560 Helsinki