Vuoden 2014 Puupää Terhi Ekebom

Suomen sarjakuvaseura on jakanut vuoden 2014 Puupäähattu-palkinnon 13.2.2014 sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Terhi Ekebomille. 

ekebom-seppanen-webPalkinnon perustelut:

Naarassarjat-lehdessä 1990-luvun alussa sarjakuvataiteilijan uransa aloittanut Terhi Ekebom (s. 1971) on käsitellyt monissa teoksissaan kuten Honeymoon Islandissa (2007) ja Voyagessa (2010) ihmisenä olemisen haurasta perustaa: hajanaista tunnemaailmaa ja kommunikaation vaikeutta. Kahden olennon välinen vuorovaikutus on inhimillisen toiminnan perusta – ja usein työn ja tuskan takana.

Ihmisten välinen aito kohtaaminen tai kyvyttömyys siihen olivat jo hiilellä mustalle paperille toteutetun A Cow's Dream -esikoisalbumin (Napa, 2001) aiheena. Sen jälkeen Ekebom on käsitellyt aihetta niin sarjakuvakirjoissa kuin lyhyissä tarinoissa Sarjariin, Napaan ja lukuisiin muihin julkaisuihin. 

Ekebomin sarjakuvissa vivahteet ja tapahtumat löytyvät rivien – ja kuvien – välistä. Niiden muotokieli on yhtä tarinoiden kanssa, kuten omaperäisen taiteen pitääkin. Lyhyimmät kertomukset ovat kuin kuvarunoja tai -mietelmiä. Tummat kuvat kelluvat sivuilla kuin lätäköt, ilman tarkkoja rajoja. Pitkissä kertomuksissa rytmi on korostetun levollinen ja kuvakerronta selkeää. Pääpaino on silloinkin tunteiden ja mielentilojen kuvauksissa.

Vuonna 2013 ilmestynyt Kummituslapsi (Asema) on Ekebomin tähän asti laajin ja ehein teos. Kummituslapsi on vivahteikas ja tulkinnanvarainenkin teos menettämisestä ja surutyön jälkeisestä uudelleen eheytymisestä. Tarina etenee sivun kokoisina kauniin seesteisinä kuvina, Edward Goreyn hengessä. Ekebom ei tosin kuvaa elävien maailman keskeltä löytyvää kuolleiden maailmaa makaaberin huumorin keinoin vaan korostaa yhteiselon merkitystä. Rytmin tasaisuus ja hillityn koristeellinen tyyli ovat sopusoinnussa tarinan kanssa.

Ekebom on ollut mukana monissa merkittävissä suomalaisen sarjakuvan yhteisnäyttelyissä, muun muassa Kiasmassa 1999 ja 2012 sekä Angoulêmessä 2006. Hänen sarjakuviaan on julkaistu muun muassa englanniksi, ranskaksi, tšekiksi ja ruotsiksi.

Ekebom onkin taiteilijana monipuolinen. Hän on kokeillut urallaan jopa poikkeuksellisen monia tekniikoita ja työtapoja ja vaihtanut välinettään sujuvasti tarinan luonteen mukaan – rasvaliidusta omatekoiselle kartongille raapimiseen, mustepiirroksiin ja vahaliituihin. Erottuva graafinen tyyli, tarkkaavaisuutta ja oivaltamista vaativa kerronta ja tarinoiden teema muodostavat yhtenäisen runollisen kokonaisuuden. Jännitteiset tarinat kasvavat osiaan suuremmiksi.

Kuva: Jaakko Seppänen

Terhi Ekebomin näyttely on esillä Galleria Sarjakuvakeskuksessa (Hämeentie 150, Helsinki) 6.3.–12.4.2014. Lisätietoa näyttelystä täällä.

Linkkejä:

http://madeinhurry.com/terhi

CV
Portfolio (pienikokoinen pdf)
Portfolio (suurikokoinen pdf)
Terhi Ekebomin verkkosivu
Kuvia palkintoseremoniasta Facebookissa

honeymoon-island-web

a-cows-dream-web

kummituslapsi-kynat-web

ekebom-nayttely-web

Kuvat: Honeymoond Island, A Cow's Dream, Kummituslapsi, näyttelynluomista, kuvat Terhi Ekebomin arkistosta. 

ekebom-sutinen-web

Kuva: Aino Sutinen

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2023 Mari Ahokoivu
2022 Harri "Wallu" Vaalio
2021 Hanneriina Moisseinen
2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen. Puupäähatun saajat olivat osin myös nuoria tekijöitä, joista tuli veteraaneja vasta iän myötä.

1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 

2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.