50 vuotta täyttävä Puupäähattu-palkinto myönnettiin Harri ”Wallu” Vaaliolle

Viime vuonna Suomen sarjakuvaseura vietti viisikymmenvuotisjuhlaansa. Nyt puolestaan seuran tunnustuspalkinto, Puupäähattu täyttää 50 vuotta. Vuoden 2022 Puupäähattu on päätetty myöntää luokanopettaja ja sarjakuvataiteilija Harri Vaaliolle

wallu puupää2022 kuva henry söderlund2web

Kuva: Henry Söderlund

Vaalio on syntynyt vuonna 1956. Aiemmin sarjakuvaneuvoksen arvonimen saaneen Vaalion työt tunnetaan parhaiten hänen nimimerkistään Wallu. Se on tullut tutuksi käytännössä kaikilta mahdollisilta sarjakuvan osa-alueilta. Vaalion sarjakuvantekijän ura alkoi jo 1970-luvun puolivälissä, jolloin hänen ensimmäisiä sarjojaan julkaistiin muun muassa Sarjiksessa, Non Stopissa ja Sarjainfossa. 

Vaalio voitti 1980-luvun alussa kaksi ensimmäistä Kemin sarjakuvakilpailua, ja julkaisi neljän albumin verran omia kulttuurikuvasarjojaan. Tämän jälkeen Wallun sarjakuvia, eli tekijän mukaan ”naurettavia sarjoja” on ilmestynyt kymmenittäin. Näistä pitkäikäisimpiä ovat ylti 30 vuotta ilmestynyt strippisarja Armas eli Lämsänperäläiset, sekä yhä jatkuva KyöPelit. Yhteistyö Rauli Nordbergin kanssa on tuottanut muun muassa villin lännen parodia Punaniskan, jota Sanoma julkaisi 1990-luvulla 15 albumin verran. Punaniskaa on käännetty myös saksaksi. 

wallu puupaahattu 3 web

Sarjasta Lämsänperäläiset / Armas (1980-luvun loppu).

Varhain alkanut innostus kotitietokoneisiin teki Vaaliosta suomalaisen digisarjakuvan pioneerin. Toinen merkittävä alue hänen tuotannossaan ovat lastensarjakuvat, kuten Hessu-kirjasarja ja Disneyn nimissä tehdyt Nalle Puh-sarjat. Sarjakuvien teon ohella Vaalio on ollut mukana toteuttamassa pariakymmentä sarjakuvanäyttelyä, joissa on esitelty sekä kotimaisesti että kansainvälisesti suomalaista sarjakuvaa.

Wallun pyöreät, sivellintekniikalla toteutetut ja animaatiohenkiset pottunokkahahmot ovat hyväntahtoisia toimijoita. Hänen sarjoissaan käsitellään karujakin aiheita, mutta aina positiiviseen lopputulemaan pyrkien. Arkisista tilanteista löytyy paljon huumoria, kun niihin lisätään hieman absurdismia. Ei mitään uutta auringon alla, todistaa esimerkiksi Wallun anakronismeilla höystetty Mikrokivikausi-sarja.

Vaalio on tehnyt myös suuren työn sarjakuvantekijöiden ammatillisen aseman parantamiseksi. Hän on Sarjakuvantekijät ry:n perustajajäseniä ja toimi pitkään yhdistyksen puheenjohtajana. Edelläkävijänä ja sarjakuvien(kin) opettajana Vaalio on ollut tärkeä vaikuttaja hyvin suurelle joukolle nykyisiä sarjakuvantekijöitämme. Toisinaan hän on ollut harmaa eminenssi, joka tieten tahtoen ei ole halunnut korostaa omaa merkitystään. 

On ilo ja kunnia myöntää Puupäähattu opettaja Wallulle, esimerkilliselle sarjakuvan tienraivaajalle. 

wallu puupaahattu 8 web

Sarjasta Punaniska (1991).

wallu puupää2022 videostill henry söderlund

Jakotilaisuudesta kuvattu video on nähtävillä Facebook Watch -videona tästä linkistä.

Palkinnosta 

Puupäähattu on suomalaiselle sarjakuvataiteilijalle myönnettävä tunnustus. Sen saajat ovat tehneet merkittävän taiteellisen uran sarjakuvan hyväksi. Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon, Pekka Puupään päähineen mukaan valmistettuja hattuja on jaettu vuodesta 1972 lähtien, eli nyt 50 vuoden ajan. Puupäähatun ovat tähän mennessä saaneet muun muassa Tove Jansson, Mauri Kunnas, Katja Tukiainen, Juba Tuomola, Tiitu Takalo ja Kari Korhonen

Näyttely

ruutujen aika nayttely1web

ruutujen aika nayttely2web

Kuvat: Henry Söderlund

Wallun töistä on avattu samalla näyttely, joka on esillä 19.1.–28.2. Kansalliskirjaston kahvilassa.

Tällä videolla voit tutustua näyttelyyn ja kuunnella Wallun kertomuksia urastaan.

Tässä linkissä on kuvagalleria näyttelystä.

Lisätietoa ja linkkejä

Linkki pressikuvagalleriaan

Wallun sarjakuvaneuvosperustelut vuodelta 2014

Aiemmat Puupäähattu-palkinnot

Suomen sarjakuvaseuran 50-vuotishistoriikki Hauskaa mutta raskasta (2021)

19881205 Espoo Sarjakuvia Taidetalo Otso 28 Harri Vaalio piirtaa ja Jussi Tuomola JUBA Kuva Pentti Nuortimo web

Harri “Wallu” Vaalio ja Jussi “Juba” Tuomola (taustalla) Espoossa vuonna 1988. Sarjakuvaseuran 50-vuotishistoriikin Hauskaa mutta raskasta kuvitusta, kuva Pentti Nuortimo.

wallu puupaahattu 2 web crop

Varhaisesta sarjakuvasta Sarjainfo-lehteen (1978).

wallu puupaahattu 5

Sarjasta Nalle Puh (1988).

wallu puupaahattu 6 web

Sarjasta Mikrokivikausi (2013).

wallu puupaahattu 9 web

Opettaja-lehdestä (n. 2015).

 

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2023 Mari Ahokoivu
2022 Harri "Wallu" Vaalio
2021 Hanneriina Moisseinen
2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen. Puupäähatun saajat olivat osin myös nuoria tekijöitä, joista tuli veteraaneja vasta iän myötä.

1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 

2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.